Sellaiselle kuin minä, jolle sohvaperunointi oli luonnollinen olotila, mieli jatkuvasti maassa, intoa ja energiia nolla, tällainen muutos tuntuu oudolta. Ennen välttelin peiliä, enkä todellakaan peilaillut iseäni, ja nyt peilin edessä pysähtyy joka kerta miettimään "Olenko tuo minä?" -17 kg, ja yllättävä tuttavuus peilissä. Ei todellakaan laiha tai hyväkuntoinen ihminen, mutta nainen, jonka muodot erottuvat muutoinkin kuin vain tasapaksuna pallona. Olen välillä yrittänyt tehdä vatsalihaksia, laihdutuksen alussa 10 tekeminen sattui pari päivää, olin aivan pohjalla. Nyt vedän "minijumppanani" aina silloin tällöin muutamat vatsalihakset ja selkälihakset vaikka kirjan lukemisen välissä, ja oli pakko kirjoittaa heti tänne, kun kirjan lukemisen välissä aloin huvikseni tekemään vatsoja, ja tein 40 eikä tuntunut missään! Pian jatkuu.
Kunnon kohoamisen huomaa aina aika ajoin lenkillä, pyöräillessä tai ylipäätänsä liikkuessa, kun tulee hetki jolloin miettii "miksen ole jo aivan poikki ja huohota keuhkojani pihalle?" (tupakoin tosin yhä, ettei olisi ihme vaikka happi loppuisi..) Mutta olon koheneminen tulee yhä useammin vastaan, ja se tuo aivan mahtavan fiiliksen!!
Ruoka ei ole kokoajan mielessä, en mieti kokoajan mitä seuraavaksi söisin, en himoitse jatkuvasti ruokaa, enkä lähes ollenkaan ahda itseäni aivan täyteen (ellen joskus kavereiden kanssa pizzalla tai kebabilla :) ). Ruoka on lakannut hallitsemasta minua, ja tunnen hallitsevani sitä. Oikea ruoka- tai kalorimäärä taitaa vielä olla hakusessa, mutta vielä laihdutuksen jatkuessa aion sallia itselleni sen, että syön mahdollisimman vähän - eli en pakota itseäni syömään vaikkapa 1800 kcal päivässä, jos tunnen oloni hyväksi ja täydeksi 1000 kalorilla. Kerran viikossa pidän tosin päivän, jolloin syön reippaasti yli 2000 kaloria, jolloin en määriä laske, mutta pyrin pitämään ne JÄRKEVINÄ.
Ajattelin muutenkin hiljalleen luopua kaloreiden laskemisesta, jos vähän ja oikein syöminen olisi jo iskostunut päähän niin, että voisin laihtua ilman ainaista kirjaamista. Tosin, jos paino alkaa nousta tai jumittaa, turvaudun taas jokaisen suupalan laskemiseen. Nyt pidän enemmän tärkeänä liikkumisen lisäämistä, eri lajien kokeilua, aion lopulta uskaltautua salille / jumppaamaan muiden ihmisten seuraan, ja alkaa rakentaa kehostani toimivaa, voimakasta kokonaisuutta!
Aivan mahtaviin tunnelmiin tältä päivältä lopettaa neiti onnistuja <3
Jotain aivan muuta kuin ennen...
tiistai 21. kesäkuuta 2011
maanantai 20. kesäkuuta 2011
Kesän ensimmäiset festarit takana ja -17,1 kg
Oli aivan mahtava viikonloppu, Festaritunnelma on aina kokemisen arvoinen, ja on hienoa nähdä niin erilaisia ihmisiä samaan aikaan samassa paikassa, viettämässä samaa juhlaa. Miksi normaaleina viikonloppuina, tai viikolla, ihmiset eivät voi olla niin omia itsejään, pukeutua omannäköisikseen, erikoisesti, vapautua kaikista hienostelusäännöistä, istuskella maassa kavereidensa kanssa juttelemassa, makoilla nurmikoilla ja nauttia kesästä? Toki suurin osa väestä näytti nauttivan myös suuresta määrästä alkoholia, ja loppu illoista näkyi aina kovis-leikkejä ja tappeluita. Itsellä ainakin oli hauskaa, eikä tarvinnut kenenkään kanssa alkaa känäämään :)
Nukuttua ei tullut montaa tuntia festareiden aikana, ja kokoajan olin jollain suuntaa menossa ja vauhdissa. Käveltyä tuli kaikkina päivinä varmaan 5-10 km, ja painokin putosi tehokkaasti viikonloppuna, vaikka tuli parit kebabranskalaiset syötyä. Kun on juomatta, kalorit pysyy aika vähäisinä, ja uskaltaa välillä syödä roskaruokaakin :) Näin paljon vanhoja tuttuja ja sain pari uuttakin, ja tietenkin muutaman normi kommentin "miten sä voit olla täällä juomatta, voiko sulla muka olla hauskaa 0.o" mutta kyllä vain oli!
Tänään nukuin pitkään univelkojani, pian tulee kaveri hakemaan ja haetaan kaupasta ruoka-ainekset, ilta menee kokkaillessa jotain herkullista ruokaa ja leffojen parissa :) Ihana kesä!

torstai 16. kesäkuuta 2011
Kesän ensimmäiset festarit!
Jo muutaman vuoden provinssi rock on ollut mulle kesän alkajaisviikonloppu. Tänä vuonna asetelma on hieman erilainen kuin ennen, koska en aio mennä festarialueelle, enkä vetää itseäni katuojakänniin. Menen vain kaupungille nauttimaan festaritunnelmasta ja kenties johonkin puistoon / rannalle. Sitä ennen kuitenkin kirpparikierros kaverin seurassa :)
aamupala:
elovena omena-luumupuuro ~110 kcal
Lounas:
omena ~60 kcal
125g piltti ~ 69 kcal
Välipala:
banaani 84 kcal
Päivällinen:
banaani 84 kcal
Iltapala:
50g pähkinöitä ~300 kcal
Omituisia hyppäyksiä
-15,7 kg. Mun paino ottaa omituisia hyppäyksiä, aluksi pari viikkoa tuntuu, että paino junnaa, ja sitten tulee pari viikkoa, että paino putoaa kamalaa vautia. Ei sillä, että haittaisi yhtään, kunhan tulosta tulee. Tänään peiliin katsoessa näin ensimmäisen kerran itseni laihtuneena. Siis niin, että todella huomasin, että olen edennyt joulukuun lopulta johonkin suuntaan. Muutamat hieman-liian-kireät vaatteet tuntuvat jo mukavilta päällä, ja en malta odottaa sitä päivää, kun ensimmäiset tavoitevaatteet menevät päälle. Ensimmäinen tavoitemekkokin menee jo melkein kiinni..
Kun on elänyt koko elämänsä ylipainoisena, jojo-laihduttanut ja jumittanut aina laihdutusprojekteissaan, oli ne enemmän tai vähemmän tosissaan toteutettuja, siihen maagiseen kymmenen kilon pudotukseen, ensimmäisen kerran todella onnistuva laihdutus on uskomaton kokemus. Ja se tieto, että tällä kertaa tulen todella onnistumaan, minusta todella tulee normaalipainoinen, ja laiha. Uskomatonta. Kerran elämässäni uskon itseeni, ja minulla on sellainen olo, että minä pystyn tähän. Minä osaan tehdä jotain oikein. Nyt voisi taputtaa itseään selkään, että hyvä minä :)
Aamupala:
120g päärynäkuutioita ~70 kcal
125g piltti ~67 kcal
Lounas:
25g pähkinöitä ~150 kcal
Välipala:
elovena omena-luumu puuro ~110 kcal
Päivällinen:
omena ~60 kcal
Iltapala:
1 pieni pala suklaakakkua ~430 kcal
Yht. 1027 kcal
Liikunnat: 3,5km kävelylenkki

340g ananasta ~200
Välipala:
elovena omena-luumu puuro ~110 kcal
Päivällinen:
omena ~60 kcal
Iltapala:
1 pieni pala suklaakakkua ~430 kcal
Yht. 1027 kcal
Liikunnat: 3,5km kävelylenkki
keskiviikko 15. kesäkuuta 2011
Arkea ja ailahteluita -15 kg
Kesällä kotityöt tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Kuka jaksaisi pestä pyykkiä, tiskata ja vaihtaa petivaatteita, kun voisi saman ajan käyttää ylhäiseen tekemättömyyteen ja laiskuudesta nauttimiseen? Tuntuu vaikealta ottaa itseään niskasta kiinni, ja todella tehdä jotain. Sainhan eilenkin käytyä kirpparilla hoitamassa pöytäni kuntoon, ja hain kirjastosta ranskan ja venäjän kirjat kesäopiskeltavaksi - miksi siis tuntuu niin vaikealta käydä työkkärissä, harrastaa hieman liikuntaa ja hoitaa kotiaan?
Pienistä asioista tulee suuria, kun ei ole isoja asioita hoidettavana. Pienet askareet ja velvoitteet, joita olen yrittänyt kasata hieman joka päivälle, hoituvat hitaasti ja karvas maku suussa, kun taas talvella, kaiken kiireen ja töiden keskellä, ne olisivat pieniä ja helppohoitoisia tehtäviä. Laiskuus on kesälomasynti. Saisinpa asiat hoidettua, niin ei tarvitsisi tuntea syyllisyyttä ja itseään niin saamattomaksi. Voi kesä, ruskettuminen taitaa olla raskainta työtä, jota hoitaa mielellään.
aamupala:
1 ateriankorvike ~180 kcal
Lounas:
1 ateriankorvike ~200 kcal
Välipala:
120g päärynäkuutioita ~70 kcal
Päivällinen:
1 ateriankorvike ~180 kcal
Iltapala:
kahvi
ateriankorvike ~200 kcal
yht. 830 kcal

tiistai 14. kesäkuuta 2011
Laihdutuksen, laihuuden miettimistä.
Joskus päähän putkahtaa ajatus; Kuinka laiha olisin jo, jos kaikki ahmimispäivät, kaikki epäonnistumiset laihdutuksessa, laiskottelupäivät, olisin jaksanut tsempata ja pysyä kovana, keskittyä laihduttamiseen ja terveellisempään vaihtoehtoon, jos kävisin jo salilla, jaksaisin hölkätä tai juosta, tai jos jo vuosia sitten olisin pudottanut painoani sinne normaaliin lukemaan, tai ihan laihaksi asti? Millaista mun elämä olisi, tai millainen itse olisin, jos olisin jo tavoitteessani? Mitä se tulee muuttamaan itsetuntoni lisäksi, että laihdun ja muutan elämääni, etsin ja löydän sille jonkun suunnan? Mitä tulevaisuudessa odottaa?
Joskus järkytyn ikääni, että olen jo 21 -vuotias, enkä ole vielä mitään. En ole laiha, en ole saavuttanut vakituista ja vakaata parisuhdetta, ei lapsia, ei ammattia, ei töitä, ei tarkkaa tietoa edes siitä, mitä tulen tekemään parin kuukauden päästä. Ainoa pysyvä ja varma asia elämässäni on 1. Kissani (ellei se jokupäivä karkaa pysyvästi), 2. Vanhempani (ellen onnistu taas pilaamaan välejäni heihin) 3. Kodiksi kutsuttava vuokrakämppä, jossa olen jo asunut vuoden ja kotiutunut. Ystävät ovat suht kestävä asia myös, mutta mistä tietää, säilyykö ystävyys, kun asumme kaikki nykyään eri paikkakunnilla ja olemme niin eri elämäntilanteessa? Se ystäväni, joka asuu kanssani yhä samassa kaupungissa, etsii laillani elämälleen suuntaa, ja on mahdollista, että hän muuttaa muutaman kuukauden päästä toiselle puolelle suomea. APUA.
On toki mahdollista, että saan ensikuussa tiedon opiskelupaikasta, joka on kiinnostava, ja tässä kaupungissa. Saisin suunnan elämälleni, uusia ystäviä. Onnistuisin lopulta vuoden päästä tässä laihdutuksessa ja pääsisin tavoitteeseeni, ja olisin ensimmäisen kerran elämässäni LAIHA. Jos seuraava vuosi elämästäni menisi suunnitelmieni mukaan, tuntisin pääseväni kiinni elämääni, olisin matkalla eteenpäin, tulevaisuus turvattuna. Toivon niin paljon. Mutten uskalla luottaa. Voi olla, etten saa opiskelupaikkaa, enkä töitä. Ehkä motivaationi loppuu, enkä laihduta enää, ja lihon entiselleni, jopa isommaksi. Ehkä ystäväni kaikkoavat, ja jään yksin. Alan taas juoda liikaa, ja perheeni ei enää jaksa pelastaa minua. Kissani karkaa. Saan häädön. Minua pelottaa, kun tulevaisuudessa ei ole mikään varmaa. Enkä voi nyt tehdä muuta, kuin jatkaa liikkumista, laihduttamista, haaveilemista laihuudesta, uusista vaatteista, paremmasta itsetunnosta ja jostain, minkä saan suoritettua alusta loppuun, onnistuen siinä!
Aamupala:
omena ~60 kcal
Lounas:
125g piltti ~63 kcal
1 kuppi maitokahvia ~35 kcal
välipala:
125g piltti ~67 kcal
päivällinen:
25g cashew ~150 kcal
125g piltti ~67 kcal
Iltapala:
2 riisikakkua ~55 kcal
2 siivua juustoa ~60 kcal
2 siivua kalkkunaleikettä ~16 kcal
yht. 575 kcal

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
-14,2kg
Pitkästä aikaa viileämpi aamu eikä auringonpaahdetta. Mun puolesta helle ja aurinko oisivat saaneet jatkua, mutta parempi näin, että iho saa välillä levätä ja palautua punotuksesta :D Eilen vietin rennomman päivän, pyöräiltyä tuli joku 3 km, mutten laskenut kaloreita, vaan söin vapaammin. Tänään takaisin laihdutuksen pariin!
Aamu ei alkanut kovin hyvin, kun huomasin kissan avanneen yöllä parvekkeen oven ja livahtaneen avoimesta lasista. Kävin ulkona kiertelemässä ja huutelemassa, ja ihmettelin, miksei kissaa näy, yleensä on tullut heti juoksujalkaa hypättyään (aika matalalta, ensimmäinen kerros kerrostalossa) Vein lapun ulko-ovelle ja lähdin hakemaan kaveria etsintäpartioon, kun naapurin mummo soitti: "näin lapun tuossa ulkona ja toin kissan rappukäytävään, istui aamulla mun parvekkeella pöydällä ja maukui ruokaa..." Ei siis pudonnut vaan kiipeili naapuripuolelle, onneksi eläinrakkaalle ihmiselle :D Nyt pysyy parvekkeen ikkunat kiinni helteelläkin!
Aamupala:
240g hedelmäcoctailia ~137 kcal
Lounas:
25g pähkinöitä ~150 kcal
25g siemeniä ~200 kcal
...
KEBABRANSKALAISET.
Hyi hemmetti. ei enää muuta tänään kiitos.

lauantai 11. kesäkuuta 2011
Punainen kuin rapu mutta ei se mitään - takaisin rannalle
Lomapäivät tuntuvat ihanilta, kun tulee liikuttua, syötyä hyvin ja vietettyä aikaa kavereiden kanssa. Nyt takaisin jokakesäisen haasteen pariin.. täydellistä rusketusta metsästämään!
Syömiset:
200g trooppista hedelmäsalaattia
2 x battery
2 dl appelsiinimehua
2 x fittnes patukka
240g hedelmäcoctail
50g ruissnack
25g cashew pähkinöitä
liikunta: 3 km pyöräily
Syömiset:
200g trooppista hedelmäsalaattia
2 x battery
2 dl appelsiinimehua
2 x fittnes patukka
240g hedelmäcoctail
50g ruissnack
25g cashew pähkinöitä
liikunta: 3 km pyöräily
perjantai 10. kesäkuuta 2011
Aurinkoa ja rantapäivä
Kesällä alkaa automaattisesti himoita täydellistä rusketusta ja bikinikuntoa. Tässä kunnossa rannalla käyminen ei ole niin mukavaa kuin voisi olla, kun hyvin itsestään huolta pitävät loikoilevat bikineissä ja itse yrittää peitellä isoa mahaa ja läskejä reisiään, samalla ruskettuen. Onneksi kaveriporukassa ei kukaan välitä, vaikka oletkin yhä se ylipainoinen ja ei-niin-kaunis yksilö, eikä kukaan kiinnitä huomiota läskeihisi. Yksin en kyllä rannalle menisi, koettelisi liikaa itseluottamusta..
Tänään kierrän taas kirpparilla ja laitan oman pöytäni kuntoon (neljässä päivässä olin tienannut +80€, varasin toisenkin viikon!) Illalla menen katsomaan pesispeliä, päivällä makaan pari tuntia rannalla, siemailen vettä vesipullosta, haaveilen täydellisestä rusketuksesta ja yritän kuvitella sopivani rantakansan sekaan, tämänkin kokoisena. Aurinkoista päivää jälleen luvassa kaikille :)
Aamupala:
1 kuppi maitokahvia ~35 kcal
jogurttijuoma ~74 kcal
Lounas:
200g trooppista hedelmäsalaattia ~116 kcal
25g pähkinöitä ~150 kcal
Välipala:
1 myslipatukka ~92 kcal
1 piltti ~140 kcal
Päivällinen:
435g hernekeittoa ~500 kcal
Iltapala:
1 makkara ~100 kcal
1 pussi ruis ripseja 50g ~180 kcal
yht. 1387 kcal
Liikunnat: 12,5 km pyöräily

torstai 9. kesäkuuta 2011
Pääsykoe aamu
Tänään pääsykokeet ihan omassa kaupungissa. Tähän kouluun olisi todella ihanaa päästä, sillä rakastan tätä kaupunkia enkä haluaisi muuttaa pois hyvänkään opiskelupaikan perään. En silti tiedä vielä, miten kokeissa käy, niihin ei ollut edes mitään aineistoa.. Lueskelen siis vain mahdollisimman tarkkaan, mitä ala on ja miten siinä työllistyy, että voin osoittaa motivaatiotani pääsykokeissa - haluan juuri tähän kouluun ja tulla isona siksi tai siksi täältä! :)
Oli todella mielenkiintoiset pääsykokeet, ja odotan todella innolla mitä tulokset 4.7. kertovat! Porukka kokeissa oli tosi mukavan oloista ja kokeen osiot - persoonallisuustestit, essee, ryhmäkoe ja haastattelu vaikuttivat ainakin hyvältä :) Peukut pystyyn!
Aamupala:
300g kirjolohikeitto ~180 kcal
100g viinirypäleitä ~70 kcal
Lounas:
1 ruisleipä + voi + kananmuna + salaattia ~300kcal
1 maitokahvi ~35 kcal
Välipala:
1 myslipatukka ~92 kcal
1 ateriankorvike ~180 kcal
Iltapala:
nuudelit ~300kcal
2 riisikakkua ~52 kcal
2 siivua kalkkunaleikettä ~16 kcal
2 siivua juustoa ~50 kcal
yht. 1173 kcal
liikunnat: 3,5 km pyöräily

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
Kesälomasuunnitelmia
En ole saanut kesätöitä, joten jonkinlaista tekemistä pitäisi suunnitella kesälle. En osaa lomailla tekemättä mitään, kalenteri tyhjänä. Laihdutus, aterioiden suunnitteleminen ja liikkuminen kuuluvat tietenkin joka päivään, mutta haluaisin myös aloittaa jonkun uuden harrastuksen, tienata jostain rahaa ja ehkä opetella uuden kielen. Tekemistä tulee siitäkin, että toteutan sisustussuunnitelmaa asuntooni, hoidan pientä "parvekepuutarhaani", ja käyn festareilla. Melkein kaikki pääsykokeet on jo hoidettuina, joten nyt vain odottelen innolla tietoa siitä, mitä alan syksyllä tekemään. Pitäisi myös käydä työkkärissä ilmoittautumassa, ja katsoa jos sieltä tulisi jotain tekemistä loppukesälle :)
-14,1kg
Aamupala:
1 kuppi teetä ~0 kcal
Lounas:
300g kirjolohikeitto ~180 kcal
Välipala:
25g pähkinöitä ~150 kcal
1 omena ~60 kcal
Päivällinen:
1 piltti ~75 kcal
1 piltti ~150 kcal
Iltapala:
½ pizza ~700 kcal
1 omena ~60 kcal
yht. 1375 kcal
Liikunnat: 3,5 km pyöräily
-14,1kg
Aamupala:
1 kuppi teetä ~0 kcal
Lounas:
300g kirjolohikeitto ~180 kcal
Välipala:
25g pähkinöitä ~150 kcal
1 omena ~60 kcal
Päivällinen:
1 piltti ~75 kcal
1 piltti ~150 kcal
Iltapala:
½ pizza ~700 kcal
1 omena ~60 kcal
yht. 1375 kcal
Liikunnat: 3,5 km pyöräily
maanantai 6. kesäkuuta 2011
-13,2 kg
Tänään on taas luvassa ilmeisen kaunis päivä, vaikkei nyt kauheasti jaksa fiilistellä lämmintä päivää, kun tämä päivä tulee olemaan aika stressaava ja pitkä. Iltapäivällä aion polkea taas kirpparille järjestelemään pöytääni, kyyläämään mitä olen saanut myytyä ja toivomaan paljon paljon paljon rahaa. Haaveilen kaikista kauniista vaatteista, koruista, sisustustavaroista ja sen sellaisista. Kesään kuuluu minulla shoppailu, itsensä uudistaminen, vaatekaapin ja kämpän uudistaminen, yleisesti siis elämän muuttaminen.
Aamupala:
1 kuppi teetä ~0 kcal
300g kanakeittoa ~210 kcal
Lounas:
2 riisikakkua ~52 kcal
2 pientä siivua juustoa ~50 kcal
1 elovena välipalajuoma ~210 kcal
Välipala:
1 piltti ~175 kcal
yht. 697 kcal
Liikunnat:
Huomiseksi luvassa ihana vaate päivitys kuvilla! Esittelen kesälöytöni, tavoitevaatteeni ja kenties jotain muutakin mukavaa :) Olen muuten ihmetellyt, muutaman oikein laihan ihmisen kanssa ostoksilla ollen, että nämä löytävät ihania vaatteita jopa lastenosastolta?? Voi kun sitten itsekin joskus, kun olen näin lyhyt että pituuden puolesta voisi löytyäkin :D

Liikuntapäivä +++
Tänä aamuna taas kamala kiire päälle ja juoksemaan paikasta a paikkaan b. Nyt pieni hengähdystauko ja ihana kesäinen sää!
Luulin, että kesän alku ahdistaisi, tyyliin "miksi olen yhä näin läski".. Mutta on lähinnä motivoitunut, aktiivinen ja ylpeä olo! Tiesin alusta saakka, että tulen olemaan kesäkunnossa vasta ensi kesänä, joten en joutunut "pettymään" näihin lukemiin ja tähän olotilaan. Vihaan toki ulkonäköäni yhä, kiemurtelen vaatekaapilla kun en saa vaatteita näyttämään hyviltä päälläni, mutta runsas palaute laihtumisesta on pitänyt itseluottamuksen vielä kohdallaan. Ja nyt on voittajafiilis, tästä vain eteenpäin ja minä tulen onnistumaan!
aamupala:
piltti ~175 kcal
1 myslipatukka ~92 kcal
1 omena ~60 kcal
Lounas:
piltti ~175 kcal
25g pähkinöitä ~150 kcal
Välipala:
200g mustaherukoita ~96 kcal
Päivällinen:
2 kuppia kahvia rasvattomalla maidolla ~70 kcal
300g kirjolohikeittoa ~180 kcal
Iltapala:
omena ~60 kcal
piltti ~175 kcal
1 riisikakku ~26 kcal
1 siivu juustoa ~33 kcal
1 jogurtti ~100 kcal
yht. 1392 kcal
liikunnat:
15 km pyöräily
2,5 km kävely

lauantai 4. kesäkuuta 2011
-12,5 kg
Viikonloppuna tuli syötyä hieman huonommin, mutta myös ahkeroituna 3 päivää kaverin remonttiapuna, ja paino on pudonnut taas. Viikkotavoite liikkumisen suhteen on ollut 3,5 tuntia, tällä viikolla on kuitenkin tullut jo reilu 6 tuntia. Ensiviikolla yritän panostaa taas liikuntaan, en ole vieläkään saanut sitä vakituiseksi tavaksi. Haluaisin kiinteytyä ja saada lihaksia, mutta en vain saa itseäni jumppaamaan ja salille. Liikunnat tulevat yleensä aina siivoamisesta, kävellen kulkemisesta ja kauppamatkojen pyöräilystä.
Kävin ostoksilla ja löysin aivan ihania kesäkukkia parvekkeelle, vielä haaveilen bambu-matosta lattiaa peittämään, sillä tuo maali on parhaat päivänsä nähnyt.. Loppukesästä olisi myös ihanaa hommata (esim. kierrätyskeskuksesta?) Sohva parvekkeelle nyt kun on lasituksetkin, eikä sää pääsisi niin helposti sitä pilaamaan :) Asuntoni alkaa olla kesäfiiliksissä!
Nyt kun vaaka näyttää 8: lla alkavaa lukua, haaveilen jo seuraavasta tasanumerosta eli 80:stä! Siitä on noin 3 vuotta kun olen viimeksi painanut sen verran, ja olisi ihanaa saavuttaa ne mitat kesän aikana. Mikä vaatisi tietenkin nyt sitä liikuntaa ja lihaskunnon kehittämistä. Aina, kun tulee liikuttua, paino putoaa nopeammin ja olo on parempi, mutta laiskuus on perisyntini. Voimia kaikille kesäliikkujille! :)
Aamupala:
100g banaania ~90 kcal
Lounas:
piltti ~140 kcal
200g makaronilaatikkoa ~290 kcal
Välipala:
1 piltti ~175 kcal
Päivällinen:
omena ~60 kcal
200g makaronilaatikkoa ~290 kcal
Iltapala:
25g pähkinöitä ~150 kcal
1 piltti ~175 kcal
yht. 1370 kcal
Liikunnat:
4,5 km pyörälenkki
p.s. Ostin neljä knorr -tuotetta hintaan 2 €, saan 2 ilmaista powerpark lippua, loppukesästä siis huvipuistoon :D Ihanaa etsiä tarjouksia <3

torstai 2. kesäkuuta 2011
Valmistujaisjuhlat
Kenen olen antanut puhua itseni menemään valmistujaisjuhliin, joissa tunnen itseni rumaksi, lihavaksi ja epäonnistuneeksi yksilöksi? Antaa olla viimeinen kerta.. Feeling like this:
tiistai 31. toukokuuta 2011
Mittoja ja painoja
Nyt kesäkuun aloitusmitat ja paino. Tuntuu kurjalta, kun ei itse huomaa peilistä edistystä niin hyvin, kuin vaa'asta ja mittaamalla. Kenties sitten joskus.. Mutta tietääpä ainakin, että tulosta on tullut :)
BMI:
35,32 ->33,43
Mitat:
Rinnanympärys
108cm ->106 cm = -2cm
Vyötärö
108cm ->100cm = -8cm
Lantio
123cm ->116cm = -7cm
Paino:
102,2kg ->89,9kg= -12,3kg
Aamupala:
2 riisikakkua ~52kcal
2 siivua juustoa ~66kcal
2 siivua kalkkunaleikettä ~50kcal
Lounas: tehosekoittimessa
100g kiinankaalia ~18 kcal
100g kurkkua ~10 kcal
100g tomaattia ~18 kcal
50g avokadoa ~108 kcal
10g auringonkukansiemeniä ~62 kcal
100g jogurttia ~40 kcal
Välipala:
1 naturalsmoothie ~200 kcal
Illalla:
1 pizza (MIKÄ MUA RIIVAA TÄSSÄ PIZZASSA???)
Liikunnat: 2 km pyöräily

-12,4 kg
Ensimmäistä kertaa yli vuoteen vaaka näytti numeroa, joka alkoi kahdeksalla. Meni hetki tajuta numero! Voisi sanoa, ettei päivä voisi paremmin alkaa. Olen niin ylpeä itsestäni, sillä siinä vaiheessa kun paino jumittui pariksi viikoksi, olisin normaalisti luovuttanut laihdutuksen suhteen ja lihonut muutamassa kuukaudessa vanhoihin mittoihin. Nyt laihuus-unelma ei päässyt sammumaan, ja sitä kohden taas täyttä höyryä! Kesän aloittaminen näillä luvuilla tuntuu melkein yhtä mahtavalta, kuin jos olisin saavuttanut jo kaukaisen tavoite painoni!! That's the way you go, girl!
Tänään jatkuu siivous-sisustus urakka ja huomenna lopulta shoppailemaan, ja kuin hyvän aamun kunniaksi aurinkokin päätti lopulta paistaa :)
Aamupala:
2 kuppia maitokahvia ~70 kcal
2 riisikakkua ~52 kcal
1 siivu juustoa ~33 kcal
1 kalkkunaleike ~25 kcal
Lounas:
1 riisikakku ~26 kcal
1 siivu juustoa ~33 kcal
1 kalkkunaleike ~25 kcal
100g banaani ~85 kcal
Välipala:
2 kuppia maitokahvia ~70 kcal
Päivällinen:
piltti ~90 kcal
1 riisikakku ~26 kcal
1 siivu juustoa ~33 kcal
1 kalkkunaleike ~25 kcal
Illallinen:
1 riisikakku ~26 kcal
2 siivua juustoa ~66 kcal
1 naturdiet shake ~180 kcal
2 kananmunaa ~160 kcal
yht. 1025 kcal
Liikunnat: 1 h siivoamista

maanantai 30. toukokuuta 2011
Kamala sotku - sekä kotona että elämässä
Aamuherätys oli kuin haudasta olisi noussut ja keskellä kaatopaikkaa. Nyt on kesäloma, mutta olen onnistunut suunnittelemaan joka päivälle jotain menoa, etten vain makaisi kotona. Aamulla olikin viiden minuutin aikarajalla juostava nuorten asemalle, jossa käyn keskustelemassa alkoholin käytöstäni, ja tapasin kaverin ennenkuin tämä lähti viettämään pari päivää vanhemmillaan. Nyt loppupäivä vapaata, ja pitäisi pestä vessa, pyykit, siivota, viedä roskia, lukea.. Kämppä on kuin kaatopaikka, ja viikonlopun valvominen ja riekkuminen tuntuu yhä.
Yleisesti olen aika hukassa elämässäni tällä hetkellä. Pitäisi vain jatkaa ja elää päivä kerrallaan, mutta tunnen oloni aika turvattomaksi, kun en tiedä yhtään, mitä teen vuoden, kahden tai viiden päästä. Haluaisin jotain, ja yritän keskittyä siihen, että ainakin siinä on pidempi aikainen ja mahdollinen haave - tulla laihaksi ja liikunnalliseksi, parantaa mielialaansa ja opetella aktiiviseksi ja positiiviseksi. Ylittää tämä jatkuva väsymys ja masennus. Ehkä vaihdan taas tänään järjestystä, siitä tulee aina sellainen olo, että voi aloittaa "puhtaalta pöydältä". Hiljalleen alan availemaan elämäni solmuja ja parantamaan kaikkea, ja yritän päästä yli "pakko saada kaikki kuntoon heti!" -asenteestani.
Hyvää uutta alkanutta viikkoa, minä! Keskiviikkona shoppailemaan, punnitus, mittaus ja kesän mitat!
Aamu:
2 dl maustamatonta rasvatonta jogurttia ~80 kcal
100g banaania ~84 kcal
30g mansikkalastuja ~109 kcal
1 riisikakku ~25 kcal
1 siivu juustoa ~33 kcal
1 kalkkunasiivu ~25 kcal
2 x kahvi ja rasvaton maito ~70 kcal
Lounas:
250g marjoja ~105 kcal
2 dl maustamatonta rasvatonta jogurttia ~80 kcal
Välipala:
1 weetabix ~78 kcal
loraus rasvatonta maitoa ~20 kcal
1 maissiriisikakku ~25 kcal
1 siivu juustoa ~33 kcal
1 kalkkunaleike ~25 kcal
Lounas:
2 maissiriisikakkua ~50 kcal
2 siivua juustoa ~66 kcal
2 kalkkunaleikettä ~50 kcal
1 piltti ~70 kcal
Iltapala:
470g persikoita ~305
1 maissiriisikakku ~25 kcal
1 siivu juustoa ~33 kcal
1 kalkkunaleike ~25 kcal
yht. 1417 kcal
Liikunnat: ½ h reipasta siivoamista

sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Shit happens.
Millainen olisi hyvä kalorimäärä laihduttajalle? Veivaan eri kaloreiden välillä, enkä tiedä mikä olisi hyvä näin isoon painonpudotus projektiin. Mietin, jos pitäisin viikolla kalorit vähän liikunnan mukaan 800-1500 kcal välillä ja viikonloppuisin pyrkisin alle 2000kcal, voinkohan silti laihtua ihan hyvää tahtia, etten vain muutamaa sataa grammaa viikossa? Motivaatio heittelee..
TODAY FAT PIG:
2 kuppia maitokahvia 70 kcal
Opera-pizza (tonnikala-kinkku) n. 980 kcal
1 maissiriisikakku ~25 kcal
2 siivua juustoa ~66 kcal
1 kalkkunaleike ~25 kcal
1 weetabix ~78 kcal
loraus rasvatonta maitoa ~20 kcal
200g herneitä ~106 kcal
yht. 1470 kcal

lauantai 28. toukokuuta 2011
11,7 kg ja grillauspäivä
Nyt lähti todella paino muuttumaan, (voiko yli kymmenen kilon jälkeen sanoa, että lähtee nesteitä?) Tosin painon putoamisessa oli parin viikon tauko.. Viimeiset pari päivää on kyllä mennyt todella hyvin. Tänään olisi luvassa grillausilta serkkujen luona, saa nähdä mitä kasvispitoista sinne keksisi, ettei liikaa kiinnittäisi huomiota omiin eväisiinsä. Olin eilen jonnekin 4 asti yöllä kavereiden kanssa hillumassa ainoana selväpäisenä, mutta oli todella hauskaa! Ja kuulin pari kertaa todella kauniita kohteliaisuuksia humalaisilta. kylläpä tuli hyvä mieli siitäkin :)
Aamupala:
2 x maissiriisikakku ~50 kcal
1 siivu juustoa ~33 kcal
1 kalkkunaleike ~25 kcal
2 maitokahvia ~70 kcal
Lounas:
1 maissiriisikakku ~25 kcal
1 siivu juustoa ~33 kcal
1 kalkkunaleike ~25 kcal
Välipala:
1 mars ~212 kcal
nugetteja ~280
Ilta:
grillikasvikset ~500 kcal
rypsiporsaan pihviä ~540 kcal
1,5 L sprite zeroa ~18 kcal
sisu ~55 kcal
ed ~40 kcal
yht. 1906 kcal
LÄSKIPÄIVÄ :(
Aamupala:
2 x maissiriisikakku ~50 kcal
1 siivu juustoa ~33 kcal
1 kalkkunaleike ~25 kcal
2 maitokahvia ~70 kcal
Lounas:
1 maissiriisikakku ~25 kcal
1 siivu juustoa ~33 kcal
1 kalkkunaleike ~25 kcal
Välipala:
1 mars ~212 kcal
nugetteja ~280
Ilta:
grillikasvikset ~500 kcal
rypsiporsaan pihviä ~540 kcal
1,5 L sprite zeroa ~18 kcal
sisu ~55 kcal
ed ~40 kcal
yht. 1906 kcal
LÄSKIPÄIVÄ :(
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)