maanantai 28. helmikuuta 2011

Päivät kiitävät, mutta tulosta tulee

 Ulkona jatkuu sopivan lämmin, mukava ilma, mutten vieläkään ole saanut liikkumista aloitettua suunnittelemallani tavalla. Eilen tuli tehtyä reipas 3 km lenkki, ja tänään käytiin keilaamassa, mutta muuten ei ole juuri tullut liikuttua :( Hemmetti!
 Oon yrittänyt pysyä erossa itsensä täyteen ahtamisesta, ja kitannut varmaan 10 litraa vettä parissa päivässä nälän välttelemiseksi. Ihan hyvin on kyllä toiminut! Ajattelin ensi maanantaina käydä vaa'alla, tavoite olisi -5kg joulukuun alussa mittaamastani painosta..
 Taistelen ainavain raha-asioideni kanssa. Tulevalle kuulle jää taas naurettavan pieni summa rahaa, koska olen lainaillut kavereilta heräteostoksiin ja pikkupuliin korolla rahaa nyt helmikuussa. Saanpa syyttää vain itseäni, mutta ajattelin pihistellä koko kuun ja säästellä senttejä, jos huhtikuussa näyttäisi taas paremmalta..
 Hermostuin itseeni tänään syötyäni 4 suklaakeksiä! Se ei sentään ole koko paketillinen, mutta ärsyttää, kun en pääse herkuista ja välipaloista eroon! En syö pian enää mitään, kun  jos syön, niin syön liikaa ja vääränlaista ruokaa!
 Sisustusinto vaivaa, en vain tiedä mitä muuttaisin pienessä asunnossani. Ehkä seinillä on hieman liikaakin tavaraa, ja sieltä voisi karsia jotain pois? Sain aikaiseksi hakea kouluihinkin, maalaus- ja puupuolelle, saa nähdä minne syksyksi eksyn. Parturin työkin voisi olla mukavaa?
Huomasin tänään, että tupakoin loman aikana aivan liikaa. Etenkin, kun haluaisin myös säästää rahaa. Ehkä säästänkin ruoasta, ja santsaan tupakkaan ja kahviin.






En ole oikein kirjoittelutuulella tänään. Itse-inho-päivä, söin niin paljon ja liikuin vähän. Kirjoittelen huomenna enemmän, sainpa ainakin päivän aikana napsittua muutaman kuvan kirjoittelua varten. Good night!

lauantai 26. helmikuuta 2011

Lomasuunnitelmat

Olen onnistunut jo parin pienemmän tavoitteen toteuttamisessa,bileet! Sain kerättyä rohkeuttani ja ilmoitettua työnantajalleni, että lopetan osa-aikatyöt, ja keskityn enemmän kouluun ja itseeni. Lisäksi olen alkanut maalailla ja kirjoitella pitkästä aikaa, tällaiset luovat ja rentouttavat harrastukset tasoittavat kivasti arkea :) Lisäksi olen ollut viime viikon suht ahkerasti koulussa, liikkunut enemmän ja syönyt hieman terveellisemmin, joten hyvin on alkanut! Saa tosin nähdä, kauanko tämä itsetyytyväinen olo jatkuu...

En nyt lomalla näe miestä varmaan viikkoon, ja toivon pienen hengähdystauon olevan hyvästä. Tiedän kyllä, että rakastan J :ta,  mutta jokin minua suhteessa ahdistaa. Kenties se johtuu siitä, että me ollaan vietetty lähiaikoina niin hirveästi aikaa yhdessä, etten ole voinut hengähtää lainkaan, ja on ollut vaikea aloittaa elämänmuutosta, vaikka sitä niin kovasti kaipaan. Tällä viikolla siis luvassa paljon itsensä kuuntelua ja asian mietintää.. Ehkä pieni tauko antaa sen verran hermolomaa, että jaksamme taas J:n kanssa jatkaa, tosin aion tehdä niin selväksi kuin vain voi: En aio muuttaa yhteen puolen vuoden seurustelun jälkeen! J saa luvan totutella tähän ajatukseen.

Lomasuunnitelmat:

Yritän totutella syömään pienempiä annoksia ja paljon vihanneksia tän 10 päivän tehospurtin aikana, sekä liikkua melkein jokapäivä edes vähän. Toivottavasti vaaka sitten pyörähtäisi hieman pienemmälle luvulle, ja saisi jatkettua hyvin tästä terveellisempää elämää kohden :) Olen todella innoissani, ja yritän liikkua vielä enemmän kuin suunnittelen, nuo ovat ns. vähintään liikkumiset.

Vanhempien luona vieraillessani joudun todella taistella itseni kanssa, sillä tylsistyn nopeasti tekemisen puutteessa, ja tekisi mieli koko ajan olla syömässä jotain. Pitää yrittää tavata mahdollisimman paljon kavereita, jotta saisi muuta ajateltavaa, ja ehdottomasti pysyä loman ajan erossa alkoholista! 

perjantai 25. helmikuuta 2011

Loma alkaa toimettomana.. Jatkuu toimilla!

Koulussa oli rento ja mukava päivä, kun opettajakin oli jo lomafiiliksissä, ja puolet luokasta oli aloittanut lomailun etuajassa, joten pienellä porukalla kahlasimme päivän läpi. Heräsin aamulla aikaisin ja olin etuajassa koululla, mikä onnistuu vain loman alla, ei normipäivinä..

Söin taas koulussa tosi paljon, mutta illan aion olla sitten kummempia napsimatta. Pitäisi lähteä vanhempien luokse muutamaksi päiväksi. Ihan kiva, kun ei ole rahaa eikä kummempaa puuhaa loman alkuun. Monet kai aloittavat alkoholilla ja krapulalla, mutta yritän nyt pysyä erossa Kuningas A:sta, jotta saan laihduttamisen käyntiin.

Olen onnistuneesti vältellyt kavereitani, sillä jatkuvassa seurassa olo ahdistaa. Tuntuu, että kaikki ihmiset ahdistavat! Kaipaan niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin aikaa olla yksin!


Soittelin tänään J.T:n kanssa, että mennään johonkin yhdessä lomalla. Ihana nähdä häntä taas, saa purkaa kaikki huolet ja murheet! Olen aika kateellinen J.T:n elämästä. En tosin voisi sanoa sitä tälle suoraan, mutta tällä on kaikki jo nyt, näin nuorena. Olen iloinen ystävyydestämme, vaikka olemme aivan eri elämäntilanteessa ja näemme harvoin.

Loman aion käyttää järkevästi: Liikkua paljon ja dietteillä, tehdä koulujuttuja ja suunnitella hieman, kuinka nyt alan muuttamaan elämääni. Raha-asioiden sumpliminen toimiviksi on nyt tärkeinpänä, jotta selviäisin tästä eteenpäin aina kuun loppuun ja pääsisin joskus shoppailemaankin. 

Loman ykköstavoite on saada kunnon spurtti laihtumiseen, sillä ensimmäinen muutos elämässäni tulee olemaan juuri ulkonäkö ja itsevarmuus! Haluan myös pitkästä aikaa lukea paljon. Kuinkahan kirjasto mahtaa olla auki? Haluan myös nähdä  J.I:tä ja viettää pitkästä aikaa tän kanssa aikaa.

Päivän liikunnat: 4 km kävely

P.S.  Kokeilin eilen maalaamista, ja se oli tosi mukavaa!

torstai 24. helmikuuta 2011

Unipäivä

Tää päivä meni koulun jälkeen melkein kokonaan nukkumiseksi, en tiedä mitä nukkumatti on ajatellut heitellessään unihiekkaa mun silmiin jo iltapäivästä.. :D

Päivän liikunnat: 2 km kävelyä

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Keskiviikko viihteettä

Tuntuu hieman oudolta viettää "pikkulauantaita" kotona, mutta siivoaminen ja kamala pyykkivuori veivät tämän päivän suunnitelmat kotiinpäin. Eipä silti harmita yhtään, ettei huomenna aamulla ole puolikuolleena raahautumassa koululle, enkä usko mitään suurta ja järkyttävää ehtivät tapahtua yhdessä illassa, jonka missaan.

Näin siis olen jumahtanut sohvalle J.:n kanssa. Tänään on oikeastaan ollut ihan mukavaa kahden, tein ruokaa ja sitten on vain makoiltu ja oleiltu kotitöiden välillä. Rento olo. Ei ahdista. Silti heti, kun mietin sitä vaihtoehtoa, mistä J. on lähiaikoina puhunut paljon, eli että muuttaisimme yhteen, ahdistus alkaa taas välittömästi ja minua inhottaa. En voisi sitoutua niin paljon, tässä vaiheessa! 

Palaan siis sohvalle, pian haen pyykit pesusta, aikaisin nukkumaan. Ei kovin glamourista elämää, mutta tänään nautin taviksen elämästä. Hetken.

Ongelmia lemmikeistä!

Olen ollut kaverin lemmikille sijaisäitinä nyt pari kuukautta. Kyseessä on parhaan ystäväni J.T:n pikku raasu, jota ystäväni ei voi enää pitää elämäntilanteensa vuoksi :( Kyseinen lemmikki on kuitenkin rakas ystävälleni sekä minulle, eikä kumpikaan meistä haluaisi sen lopettamista..

Silti en  voi loputtomiin pitää lemmikkiä oman kattoni alla, sillä minulla on itsellänikin lemmikki, ja 30 neliötä on hieman liian vähän kolmelle asukille plus miehelle, joka eksyy tänne lähes päivittäin. Tilanne häiritsee minua, koska J.T tuntuu ajattelevan, että ongelma on hoidettu alta, kaikki ok, kun lemmikki on minun luonani. En jaksaisi jatkuvasti muistutella, että otin pikkuisen vain hoitoon, kunnes keksitään muu ratkaisu..

Eli nyt olen etsiskellyt pikkukaverille kotia, yrittänyt löytää jotain eläinten suojapaikkaa netistä, mutten tiedä lainkaan, minne sen voisi sijoittaa. Tarvitsisin nyt jonkun apua. 

Päivä on hujahtanut taas kamalalla vauhdilla, nautin todella koulussa olevista luovista tehtävistä, ja harkitsen tosissani hakevani vaateompelija-suunnittelijaksi. Olisi ihanaa tehdä työtä, jossa saa luoda jotain käsillään ja suunnitella oman mielikuvituksensa varassa. Aiemmin katsoin vain työllistymistilastoja miettiessäni koulutusalaa, mutta selvästi väärän alan parin vuoden pakkopuurtaminen ilman tulosta sai minut miettimään, että mieluummin työtön kuin ammatissa, jossa ei ole mitään minua miellyttävää. Paras tunne on flow-tila, jonka saan suunnitellessani ja toteuttaessani omia ideoitani.

Päivällä tuli syötyä tuhti annos koululla ja jälkiruokaakin, mutta illan aion nyt pärjätä vähemmällä. Tähän mennessä liikuttua on tullut n. 5 km verran kävellen :) Illalla lisää!

tiistai 22. helmikuuta 2011

Ajatusten juoksua..

Rakastan kahvin ja tupakan yhdistelmää, etenkin tällaisina kylminä pakkasiltoina, kun voi siirtyä peitto ympärillä parvekkeen puolelle muutaman minuutin rentoutumishetkeen. Tupakointi on pahe, josta en vain pääse enkä oikein haluaisikaan eroon. Kuten aina kavereiden kanssa puhutaan: Tupakka loppuu, kun tullaan raskaaksi. Että ei toivon mukaan kovin pian.

Olen jotenkin kamalan kyllästynyt kavereideni seuraan. En ole kovin itsevarma, mutta kuitenkin kohtalaisesti.Tuntuu, että kavereiden seura masentaa, kaikilla tuntuu menevän paremmin, tai ettei kukaan ymmärrä, mitä mun päässä todella liikkuu. Että kaikki kuvittelee, että oon ok, vaikken oo, ahdistaa, ajatukset kiitää sekaisin päässä, pyörin ympyrää kämpillä, sit makaan pari päivää sängyn pohjalla, masentaa, eikä lääkkeetkään auta, mut ilman niitä oon enemmän sekaisin. Kun oon yrittäny avautua kavereille, tuntuu, ettei ne J.T:tä lukuunottamatta ymmärrä, edes usko. Sekoan pian..

Tänään ei ole tullut liikuttua kuin kävellen koulumatkat, ellen illalla innostu salille. Ulos en ainakaan mene, sillä vihaan kylmyyttä (seliseli). On kamalan turvonnut olo, kun koulussa oli aivan ihanaa ruokaa, jota tuli ahmittua itsensä ihan ähkyyn. Aamupalaa en syö, ja illalla taitaa upota enään pari leipää. Ja pannullinen kahvia. Koulutehtäviäkin olisi, mutta motivaatio puuttuu, tekee vain mieli vällyjen väliin loppua flunssaa parantelemaan.. :)   

Vihaan tätä tylsää normaalia elämää!

Mun elämä on niin täysin kakkoslaatua, huonoa draamaa ja komediaa, jolle ei naura edes sen takia, että vitsit ovat niin huonoja, että melkein jo naurattavat.


Vihaan elämässäni ensinnäkin omaa ulkonäköäni; liian lihava, liian tavallinen, liian tylsä. En myöskään viihdy nykyisessä suhteessani, joka on liian vaikea, liian omistushaluinen ja aivan vääränlainen. En pidä siitä, että luottotietoni ovat menneet ja tuloni perseestä, eikä raha riitä millään koko kuuta. Mietin juuri, mitä lähden opiskelemaan, mutta tämä puolen vuoden "hengähdystaukokoulu" on sekin mennyt ihan perseelleen.

Pidän elämässäni siitä, että mulla on kaunis ja kotoisa yksiö (jossa mieluusti viettäisin enemmän aikaa yksin kuin nykyisen mieheni J.:n kanssa ahdistuneena!), hyviä ystäviä, ja ihan kivat vanhemmat, joiden kanssa on oppinut tulemaan toimeen lähivuosina, kun ei enää asuta saman katon alla.

Ajattelin kirjoitella tätä blogia seuratakseni omaa kehitystäni kohti tavoitteitani:

1. Löytää hyvä opiskelupaikka kiinnostavalta alalta
2. Hoitaa tämänhetkinen koulu kunnialla loppuun
3. Aloittaa kuntoilu ja pudottaa painoa, parantaa ulkonäköä
4. Joko tai päästä irti ahdistavasta suhteesta tai saada se toimimaan
5. Keskittyä niihin ystävyyssuhteisiin, joihin voi luottaa
6. Viettää mahtava kesä rannalla, ei töissä kerrankin! Tai ei liian vakavaa ja aikaavievää työtä, jolloin ei jää lomaa.
7. Lopettaa tämänhetkinen paska-osa-aika-duuni
8. Sisustaa koko asunto uusiksi, uuden alun kunniaksi ja tueksi
9. Aloittaa joku uusi harrastus; vaikka maalaaminen
10. Siirtyä hiljalleen enemmän kasvissyöjäksi ja muutoinkin elää ekologisemmin.

En tiedä, mitä tulen tänne blogiin kirjoittelemaan. Suurin muutoksen kohteeni on oma ulkonäköni, haluaisin muuttua pullukasta sohvaperunasta kauniiksi ja urheilulliseksi nuoreksi naiseksi, joten laihduttelua ja liikuntaa tulee kirjailtua, samoin mahdollisia muutoksia sosiaalisessa elämässä ja koulujuttuja. :)