keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Ongelmia lemmikeistä!

Olen ollut kaverin lemmikille sijaisäitinä nyt pari kuukautta. Kyseessä on parhaan ystäväni J.T:n pikku raasu, jota ystäväni ei voi enää pitää elämäntilanteensa vuoksi :( Kyseinen lemmikki on kuitenkin rakas ystävälleni sekä minulle, eikä kumpikaan meistä haluaisi sen lopettamista..

Silti en  voi loputtomiin pitää lemmikkiä oman kattoni alla, sillä minulla on itsellänikin lemmikki, ja 30 neliötä on hieman liian vähän kolmelle asukille plus miehelle, joka eksyy tänne lähes päivittäin. Tilanne häiritsee minua, koska J.T tuntuu ajattelevan, että ongelma on hoidettu alta, kaikki ok, kun lemmikki on minun luonani. En jaksaisi jatkuvasti muistutella, että otin pikkuisen vain hoitoon, kunnes keksitään muu ratkaisu..

Eli nyt olen etsiskellyt pikkukaverille kotia, yrittänyt löytää jotain eläinten suojapaikkaa netistä, mutten tiedä lainkaan, minne sen voisi sijoittaa. Tarvitsisin nyt jonkun apua. 

Päivä on hujahtanut taas kamalalla vauhdilla, nautin todella koulussa olevista luovista tehtävistä, ja harkitsen tosissani hakevani vaateompelija-suunnittelijaksi. Olisi ihanaa tehdä työtä, jossa saa luoda jotain käsillään ja suunnitella oman mielikuvituksensa varassa. Aiemmin katsoin vain työllistymistilastoja miettiessäni koulutusalaa, mutta selvästi väärän alan parin vuoden pakkopuurtaminen ilman tulosta sai minut miettimään, että mieluummin työtön kuin ammatissa, jossa ei ole mitään minua miellyttävää. Paras tunne on flow-tila, jonka saan suunnitellessani ja toteuttaessani omia ideoitani.

Päivällä tuli syötyä tuhti annos koululla ja jälkiruokaakin, mutta illan aion nyt pärjätä vähemmällä. Tähän mennessä liikuttua on tullut n. 5 km verran kävellen :) Illalla lisää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti